sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Yläkertapohdintaa...

Täällä on vietetty tuumailutaukoa. Ja juu, tulihan tuo juhannuskin vietettyä samalla. Ei olla koskaan oltu kotona jussina, vaan aina suunnistettu jomman kumman mökille, kuten tänäkin jussina. Kelit suosi, itikat ärsytti ja aurinko porotti. Mukavat rajat tuli selkään kun heiluin kameran kanssa eilen ulkona monta tuntia. Voi olla kivaa mennä ensi yönä nukkumaan kun nyt vaatteetkin tuntuu jo ikävältä selässä... :(

Tässä yksi parhaimmista kuvista viikonlopulta

Niin, maalämpöhommat on nyt loppuunsuoritettu, tai no, käyttöönotto-opastus vielä puuttuu, koska lomat ovat sotkeneet aikatauluja. Se ehkä ensi viikolla saadaan ja sitten on lopullisesti valmista. Viime postauksessa oli kuvaa siitä meidän pihatien "tötteröstä" ja nyt siellä on jo näin siistiä.

Pihatien kaivoa ei meinaa edes huomata.

Mutta, tämän päivän postaus käsittelee lähinnä yläkerran isoa huonetta. Sehän on siis valtava. Toisesta sivusta on ullakkoa lohkaistu ja siellä on sellanen nukkumasoppi jossa nyt meidän sänky on. Muutoin huone on ihan hirveän iso pelkkään makuuhuonetarkoitukseen ja tälläkin hetkellä vielä täynnä pahvilaatikoita ja jätesäkkejä... Mehän ei käytetä makuuhuonetta oikeastaan kuin nukkumiseen. Ei siellä oleskella, katsota telkkaria jne koskaan. Joskus meillä oli telkkari makkarissa, mutta ei sitä koskaan avattu. Ei vaan ole meidän juttu.

Ollaan siis pohdittu mitä ihmettä sille huoneelle oikein tehdään. Tarve olisi siis saada vanhemmille makuusoppi ja pieni työtila, jossa voisi työskennellä kun toinen nukkuu. Huoneen koko on aika tarkalleen 240+240cm + ullakkosyvennys. Ikkuna on suuri, 190x125cm. Laitanpa tähän pari aivan hirveän sotkuista kuvaa ja harmittelen edelleen, miksi kameraa ei käytetty kun huoneet oli vielä tyhjiä...
Kuva oviaukolta päin. 
Kuvassa vähän näkyy edellisten asukkaiden tummansiniseksi maalaamaa syvennystä. Vasemmalle jää kaksi pientä tankokomeroa. Huoneen jakamista oltiin ajateltu ensin tuosta ikkunan oikealta puolelta, että meidän makuusopeksi jäisi ihan vain se pieni tila jonne sänky juuri ja juuri mahtuu. Mutta sitten aloin miettimään siivousasioita - se jää niin ahtaaksi se tila, että imurin kanssa ei kunnolla mahdu heilumaan, joten se nyt sitten varmastikin haudataan. Toinen vaihtoehto olisi vaihtaa ikkunat kahdeksi pienemmäksi ja tehdä oikea väliseinä väliin. Tätäkin ehdittiin jo ihan oikeasti pohtimaan, kunnes mies tajusi että patterikin menee sitten vaihtoon, ja kuinka onnistuu patterin saaminen molemmille puolille?

Ja sitten toinen reuna.

Alemmassa kuvassa näkyykin se nukkumasoppi paremmin. Tälle huoneelle ei olla siis ehditty tehdä mitään, kuten kuvista näkyy.. Lattioilla roinaa ja jopa seinähyllyjä (joista ei ole tietoa mihin huoneeseen ne edes tulee). Kuvassa näkyvä ovi vie ullakolle. Sen oven vieressä toiselle seinälle jää vielä pienen vaatekaapin ovi. Siellä onkin tämän huoneen ainoat vaatehyllyt. Oltiin suunniteltu, että tankokaapit vaihdettaisiin hyllyiksi, mutta nyt tässä tämän pienen asustelun jälkeen todettiin, että enemmän vaatesäilytystilaa taidetaan tarvita keskikerrokseen, jossa nykyisin molempien (tai oikeastaan meidän kaikkien) pukeutuminen suoritetaan. Kunhan pääsen työhuoneesta kirjoittelemaan, kerron mitä sinne on suunnitteilla. Ei ehkä sitä perinteisintä rintsikka-tyyliä, mutta nyt me tarvitaan säilytystilaa.

Tänään kuitenkin tuli uusi idea mieleen. En tiedä miksi sitä ei olla aikaisemmin ajateltu. Pohjakuvan laitoin siksi, että hahmottuu paremmin miltä se yläkerta nyt oikeasti käytännössä näyttää. Iso huone on se meidän makkari ja pikkuhuone on pojan huone. Tässä ei näy meidän huoneen makuusoppea ja itseasiassa pojan huoneestakin on nuo kaapit purettu ja siellä on myös pieni syvennys. Täällä on kuvia pojan huoneesta.

Tuli sellainen ajatus mieleen, että mitäpäs jos vaihdetaankin meidän makuuhuoneeksi tuo pojan tämänhetkinen huone, ja isommasta huoneesta pilkottaisiin (aluksi esim. sermillä tms.) huonetta pojan makkariksi ja työtilaksi. Nyt kun ollaan reissattu mökeillä, niin on huomattu että lapsen uni on niin sikeää, että vaikka siinä lähellä touhuaisi jotain, niin ei se siitä häiriinny helposti kunhan uneen pääsee. Mulla on töissä tällainen Ikean seinäke ja olen kyllä tykännyt siitä tosi paljon. Silloin kun töihin etsin sermiä, niin tuo oli mitoiltaan suurin ja edullisin (en halunnut maksaa montaa sataa). Sellainen voisi alussa toimia tuossakin. Ainakin pääsisi taas vähän alkuun tässä makkariprojektissa, kun sen kiinteän seinän tekeminen on kuitenkin sitten aika lopullista... Ehtisi vähän pohtia sitten onnistuisko se ikkunoiden pilkkominen ja patteriasiat. Tietty jos jollain on näistä kokemuksia tai vinkata jotain blogia missä vastaavaa on tehty, niin saa kertoa! En usko että ollaan ainoat, joille tuo suuri yläkerran huone tuottaa ongelmaa ;) Tarvitaan kuitenkin isännälle kunnon nukkumatila, kun se joutuu töidensä puolesta menemään yleensä aina ennen muita nukkumaan, joten tuo pikkuhuone kävisi siinäkin mielessä kyllä hienosti!

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Pumpun asennusta..

Alkuviikosta tosiaan poraukset meni tosi nopeasti, mutta tuon maalämpöpumpun asennus on tuntunut kestävän ikuisuuden.......

Keskiviikkosta eteenpäin pojat asenteli tosiaan maalämpöpumppua ja vielä huomiselle jäi putkien yhdistäminen porakaivoon. Lämmöt on olleet keskiviikosta asti poissa, mutta onneksi se ei näin kesällä vaikuta. Mitä nyt pohjakerros on aika vilakka, kun on maan alla. Lämmintä vettä toki saadaan ja lämmötkin pitäisi pelata sähkövastuksella, mutta ei niitä sitten oltukaan kytketty.

Yksi aamu tällä viikolla pojat tuli niin aikaisin töihin, että just ja just ehdin nappasta pannuhuoneesta kuvan öljykattilasta ennen kuin pääsivät hommiin. Ehdittiin me olla sellanen puoli tuntia hereillä :D (kerrankin nukuttiin "pitkään"!)
 
 Vanha öljykattila

Aika ahdasta oli vetästä vanha kattila pois ja tuoda maalämpöpumppu tilalle, kun autotalli on ihan täynnä tavaraa. Mutta kyllä sinne just sellanen käytävä saatiin.

Siinä se on suunnilleen jo paikoillaan!

 Pikkuisen modernimpi mitä edellinen...

Thermian maalämpöpumppu siis kyseessä.

Torstaina oli mielenkiintoinen päivä kun vanhaa öljysäiliötä tultiin tyhjentämään. Myyjän arvio oli, että siellä on n. 300-400 litraa öljyä. Oltiin se jo diilattu eräälle pariskunnalle, joilla on öljylämmitys. Mies oli just ehtiny kotiin, kun säiliötä tyhjennettiin. Työmies vaan tokaisee, että "siellä on sataviiskyt". Mies vaan että "ai 150 litraa??". Ei, vaan 1500 litraa... Tuli meinaan pikkuinen kiire etsiä reilulle tuhannelle litralle nopeasti ostaja, koska muutoin ne olisi menneet hukkaan. Onneksi tuolta kadun päästä löytyi yksi halukas, ja halukkaita kyllä ilmaantui pihallemme myöhemminkin, kun sana levisi :D Pääasia että se saatiin eteenpäin! 

Seuraavissa kuvissa sitten syy, miksi meillä ei vieläkään pihalle ajeta. Elikkäs autot ovat seisoneet tien varressa koko viikon (voi naapureita ketuttaa, kun tilaa ei muutenkaan ole hirmuisesti).

  Tämmönen kiva tötsä keskellä pihaa. Eli siis porakaivon kohta.
Tämä "tasoitetaan" kyllä, toivottavasti jo huomisen aikana!

Sieltä juuri ja juuri pakettiauto mahtuu tulemaan niin ettei tuo raavi pohjaa.
Mutta likeltä menee ettei työmiestenkin autot jää kiinni.

Ja vielä yksi kyva pihalta: Omenapuut kukkii!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Poraukset ohi

Se oli nopea juttu, nimittäin porakaivon poraaminen maalämmölle. Pojat tuli eilen ennen yhdeksää kalustonsa kanssa ja itse kun palasin töistä viiden maissa, niin juuri olivat lähdössä. 150m tuli syvyyttä. Jotain vahvistettua putkea tuli pintaan, ja mentiin hieman yli niiden metrien mitä (maaperän osalta) sopimuksen kuului. Mutta kallion kanssa meni kaikki ok.

Tässä vähän kuvia eiliseltä.

 Melkoisen isolla kalustolla oltiin liikenteessä, ottaen huomioon miten kapea tuo meidän pihatie on.




Orapihlaja-aidalle kävi pieni menetys, kun kalusto ei meinannut mahtua kääntymään pihaan ja reunimmainen osa jouduttiin poistamaan. Mutta katsotaan jos se saataisiin jotenkin korjattua. Muutoin eilinen meni suunnitelmien mukaan. Äsken saamieni tietojen mukaan maalämpöpumppukin on matkalla ja toimitetaan tämän aamupäivän aikana. Eli huomenna sitten alkaa sen asennus. Jännästi nyt se putki jäi hieman töröttämään tuohon meidän pihatielle, ja minä en ainakaan uskaltanut lähteä peruuttelemaan sen yli. Kunhan homma on ohi, toivottavasti tuo jotenkin tasoitetaan...







sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Ihan pohjalla

Jos viimein esittelisi tuon pohjakerroksen loppuun. Edellisestä postauksesta on aikaa, mutta ei täällä ole tapahtunut yhtään mitään :) Meidän makkari tulee olemaan pitkään niin täynnä pahvilaatikoita ja jätesäkkejä, että sieltä ei varmaan tämän vuoden puolella saa järkevää kuvaa.. Saatiin ne pukuhuoneen kaapit pari viikkoa sitten, ja niiden kanssa kävi pieni ongelma. Myyjä ilmoitti niiden olevan 60cm leveät, mutta ne ovat hieman kapeammat, joten ei olla saatu hankittua vielä kiskoilla olevia pyykkikoreja kaappeihin, koska ne mitat nyt sitten heittää. Kyllä pikkaisen harmitti, mutta kai tuohonkin joku ratkaisu vielä löytyy. Ja ei todella lähdetty asiasta valittamaan, kun ne on roudattu Espoosta tänne Mikkeliin asti.

Mutta sain tässä viikonlopun aikana raivattua pohjakerroksen "aulaa" siistimmäksi, joten jos nyt esittelisi aulan, ja vähän pesutiloja sekä saunaa. Mutta aloitetaan rappusista. Edellinen asukas on nekin entisöinyt, eli paneloinut uudelleen.


Rappusiin pitäisi hommata sellaiset liukuesteet, ihan turvallisuuden vuoksi, mutta jalallekin mukavammat. On nuo meinaan melko viileät, kun tuommoiset "betonirarappuset" ovat.


Tämä hääpari kurkkii portaikon ikkunassa. Pääsikin ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoille. Ollaan saatu kyseinen pariskunta aikoinaan häälahjaksi, mutta aiemmin sille ei oikein ole ollut paikkaa.


Tässä sitten alakerran aulaa. Tämä tila oli muuton jälkeen aivan täynnä kamaa. Nyt alkaa oikeasti näyttää jo hyvältä, kun mahtuu jopa pyykkiä kuivaamaan ;) Perällä on kylmävarasto, oikealla perimmäinen ovi on puuvaja ja ensimmäinen ovi on kattilahuoneeseen. Sitä kautta pääsee myös autotalliin.

Tässä kurkistus puuvajaan.
Kätevästi puut saatavilla kun saunaa lämmittää :)

Kylpyhuoneen puolelta en oikeastaan kunnon kuvaa ottanutkaan, koska ei siellä ole mitään kuvattavaa. Edelliset asukkaat ovat laittaneet lattialämmön ja vaihtaneet kaakelit vähän modernimmaksi (harmaa pieni laatta). Seinälaatat on sellaista tavallista vaaleaa, ja pieni koristebordi siellä menee. Ne on ekan asukkaan laittamat, ja koska kosteutta jne. ei ole löytynyt, saavat vielä ajaa asiansa. Pyykkikoneelle jää saunan viereen pieni nurkka, jonne se hyvin mahtuu. Koska nyt ei ole kodinhoitohuonetta, on keksittävä kaikille purnukoille ja pulvereille uudet paikat. Onneksi pyykkikoneen yläpuolelle oli viritelty hylly. Tila on ahdas, koska portaat menee yläpuolella.
Pyykkipulverit järjestyksessä.

Sauna on ihana. Ihanan tilava! Nyt mahtuu poikanen leikkimään kylpyleluilla, eikä tarvitse pelätä että tippuu. Ja kun on puusauna, niin siellä saa mahtavat löylyt!


Kohta lämpiää taas!

Huomenna Ristiinan Porakaivo tulee poraamaan porakaivoa maalämmölle. Päädyttiin Thermian lämpöpumppuun. Kaksi tarjousta meni tosi lähelle toisiaan, mutta tässä Thermian tarjouksessa oli vähän paremmat ehdot loppupelissä. Itse lämpöpumppu ei ole vielä saapunut, ja mies tuossa manaileekin, että se tulee varmaan juuri silloin kun poraukset on käynnissä, ja sitä ei saa tuotua perille asti. Tuo porakaivo kun porataan tuohon meidän pihatielle, eli mikäli pojat ei saa huomisen aikana hommaa valmiiksi, niin pidetään autoja kadun varressa yön yli... Mitään käsitystä ei ole miten nopeasti nämä asiat yleensä hoituu, mutta aloitus tosiaan on huomenna. Jänskää.

Nyt täytyy lähteä viemään poikasta unille yläkertaan, niin isäntä pääsee saunaa lämmittämään. Uskoisin, että joku päivä voisi saada kuvia tuolta vieras/leikkihuoneestakin, koska suurimmasta osasta pahvilaatikoista ollaan päästy jo eroon. Hiljaa hyvä tulee :))